Eläinhomeopatia

IMG_0655Eläinhomeopatia

Eläimet hyötyvät homeopatiasta siinä missä ihmisetkin, niin akuuteissa kuin kroonisissa vaivoissa. Reagointiherkkyys ja –tavat vaihtelevat mm. lajin, rodun, kertyneiden elämän kokemusten, laumajärjestyksen sekä opittujen toimintamallien mukaan. Nämä kaikki on otettava huomioon myös homeopaattista lääkeainetta ja potenssia määriteltäessä.

Eläinhomeopaatti on eräänlainen tulkki eläimen, sen lauman ja omistajan välissä kun selvitetään ei-toivottujen toimintamallien ja oireilujen syitä  homeopaattisen lääkeaineen löytämiseksi. Ensi tapaamisen aikana kartoitetaan eläimen koko tunnettu historia: kehitysvaiheet, luonne, tyypilliset reagointitavat, taudit, lääkitykset ml. rokotukset, ruokinta, jne. Eläimen havainnointi ja tunnustelu vastaanoton aikana yhdistettynä omistajan kertomaan auttavat muodostamaan kattavan kokonaiskuvan eläimen sen hetkisestä tilasta. Objektiivisten havaintojen ja huomioiden tekemiseksi ja tarkentamiseksi on äärimmäisen tärkeää, että eläinhomeopaatti tapaa eläinasiakkaansa vastaanotollaan tai eläimen kotona. Kerätty tieto ja havainnointi mahdollistavat oikean homeopaattisen rakenneaineen löytämisen kullekin yksilölle. Rakenneaine puolestaan auttaa usein akuutteihin vaivoihin tarvittavien lääkeaineiden rajauksessa.

Homeopaattinen hoito on prosessi, joka vaatii välillä hyvinkin tiivistä yhteydenpitoa hoitavaan eläinhomeopaattiin. Pitkään jatkuneiden vaivojen hoitaminen vaatii yleensä useamman tapaamisen oireiden vaihdellessa arjen stressitilanteiden mukaan. Akuuteissa vaivoissa yhteydenpito voi olla hetkellisesti jopa päivittäistä, kunnes oireet helpottavat. Homeopatialla voidaan hoitaa lukuisista erilaisista vaivoista kärsiviä eläimiä käytöshäiriöistä rokotusreaktioihin, leikkauksista toipumisesta kroonisiin vaivoihin, joihin ei ole saatu apua muualta. Homeopatiaa voidaan siis käyttää myös tukihoitona muun kemiallisen lääkityksen rinnalla.

Suomessa on tällä hetkellä maksimissaan viisi aktiivista eläinlääkärihomeopaattia, parikymmentä kaksivuotisen eläinhomeopatian erikoistumiskoulutuksen läpikäynyttä eläinhomeopaattia, sekä lukuisia eläimiä hoitavia homeopaatteja. Homeopaattisen tietotaidon lisäksi eläinhomeopaatin on syytä perehtyä monipuolisesti eri lajien laji- ja rotutyypillisen käyttäytymisen ohella kipu- ja stressikäyttäytymiseen ja käyttötarkoituksiin, koulutus-, harjoitus- ja kilpailumetodeihin sekä patologioihin ja ruokintaan. Suurin osa eläinasiakkaista on koiria, hevosia ja kissoja; viime vuosina myös karjatilallisten määrä on noussut kiitettävästi asiakaskunnassamme. Homeopaattiset lääkeaineet kuuluvat lääkelain alaisuuteen ja niille on eri harraste-, kilpailu- ja käyttölajien tahoilla säädetty erilaisia varoaikoja. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkinnän asetus puolestaan säätää tuotantoeläinten homeopaattisesta lääkinnästä.

Facebook IconSähköpostimme